Tänään päälläni oli Stockerin leggingsit(Jim&Jill), h&m:n toppi ja Ginan raitapaita.
Muuten aikalailla mitäänsanomattoman koulupäivän viimeisellä tunnilla odotti mahtava yllätys. Meillä oli sellainen musiikkipiratismiopetustunti (siis ei meitä opetettu piratisoimaan, vaan siis kerrottiin, miksei niin kannata tehdä :D) ja siellä oli joku nainen, jonka nimeä enkä titteliä muista ja se ei sinänsä ollut mahtavaa, mutta Von Hertzen Brothersin Mikon läsnäolo oli! Se oli tosi hauska ja tuli kyllä sellainen olo, että artisteja ja bändejä, joista pitää paljon tai vähän vähemmänkin, on suositeltavaa kannattaa ostamalla levy. Ja niin aion tehdä sitten kun tää mun Comes with Music-häslinki (saan siis 6 miljoonaa biisiä ilmaiseksi Nokian musiikkikaupasta) ens vuoden helmikuussa loppuu. Toivottavasti kaikki muutkin tekee samoin, niin saadaan maksettua muusikoille niiden ansaitsema palkka ja levy-yhtiöt voisi alkaa luovuttamaan levytyssopimuksia edes hiukan helpommin uusille artisteille ja bändeille!
Tosta Mikosta vielä sen verran, että se kertoi käyneensä Helsingissä Sibelius-lukion ja kertoi muun muassa The Rasmuksen, Nightwishin, Children of Bodomin ja HIM:in saaneen alkunsa tuossa samaisessa koulussa. Se suositteli koulua kovasti ja itsellekin heräsi halu päästä tuonne. Ainoa haittapuoli on sijainti. Mun pitäisi muuttaa Helsinkiin vuoden päästä ja joo se tuntuu kummalta. Enkä todellakaan tiedä, mistä repäisisin vuokrarahat. Enkä sitäkään, olisinko valmis asumaan omillani, niin houkuttelevalta kuin se kuulostaakin. Että taitaa sinne suuntaaminen kariutua aika nopeasti ihan jo rahan vuoksi, enkä tiedä onko vanhemmatkaan niin kovin innostuneita asiasta. Mutta pidän sen silti yhtenä vaihtoehtona.
Tänään oli viimeinen tanssitunti ennen kesäloman alkua, enkä taaskaan tiedä, kuinka tulen kestämään kesän ilman tanssia. No onneksi Joaquin Escamillan Contemporay jazz-intensiivikurssi helpottaa vähän tätä tuskaani kesäloman aikana. Odotan sitä niin innolla! Joaquin on nimittäin työskennellyt muun muassa Michael Jackson kanssa, että silleen ihan siistiä!
Mutta nyt ei enempää mitään, toivottavasti joitakin lukijoita alkaa ilmestymään : D
Ja kuunnelkaa Von Hertzen Brothersia! On aika omaa luokkaansa oleva suomalaisbändi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti